Eli siis, osilla ei ole nimiä, eikä varsinaisia otsikkokuvia. Laitan tähän vain esille kyseisessä osassa nähtäviä henkilöitä esittävän kuvan. Jatkossa osia tulee tänne ja Eternityihin harvemmin, koska aloitan huomenna pääsykokeisiin luvun. Onnekseni niihin kahteen kouluun johon haen, haetaan samalla kokeella. Joten ei tarvitse lukea kuin vain kunnolla tämä yksi pääsykoealue. :)

 

 

Tunsin aamuauringon paisteen vasten silmäluomia, mutta pakotin itseäni pitämään niitä edelleen kiinni. En halunnut tänään nousta ja lähteä töihin, halusin vain jäädä siihen paikalleni makaamaan.

Napakka koputus oveemme kuitenkin esti sen haaveen. Osasin jo arvata kuka tulija on.

"Sisään" mutisin unissani ja elättelin toiveita ettei minun täydy liikkua paikaltani. Rogerilla on kuitenkin kaikkien asuntojen avaimet, joten hän voi tulla ja mennä niin kuin huvittaa.

Roger, jos en vielä ole ehtinyt mainita, on meidän parittajamme. Isähahmo, johtaja, täysi kusipää. Joskus hän sentään osasi olla kiltti ja kohtelias, mutta se päivä taisi kaittaa ainoastaan joulun aikaan.

Avain kääntyi lukossa, ja kuulin hänen hienojen nahkakenkiensä kopinan lattialankkujamme vasten.

"Shaun, ylös siitä kun olisit jo!" Roger ärähti jauhaen samalla tupakkaansa hampaidensa välissä. Se oli pikemminkin siinä täydentämässä hänen egoaan, kuin helpottamassa nikotiinivajetta. Nousin liukkaasti ylös kuluneelta sohvaltamme, jonka tekonahkapinta narisi jokaisen liikkeeni vaikutuksesta.

"Kas huomenta pomo." yritin olla kohtelias ja nyökkäsin hänelle.

"Onko Kitty vielä kotona?" Roger kysyi ja vähät välitti vastata tervehdykseeni. Arvasin tämän kysymyksen tulevan, ja siksi valmistauduinkin lähtemään asunnolta.

"Tuolla se on makuuhuoneessaan, itse ajattelin lähteä tästä töihin." Nousin ylös sohvalta ja kaappasin suuhuni pöydälle jääneen pizzapalan. Sitten luikahdin Rogerin ohi ovelle.

"Hienoa, olen aina pitänyt sinua fiksuna poikana, Stolen."

Hätkähdin avatessani ovea. Roger oli sanonut kohteliaisuuden. En kuitenkaan jäänyt empimään pidemmäksi ajaksi ovensuuhun, vaan käänsin kahvasta ja tunsin viileän tuulenhenkäyksen kasvoillani. Pihalla oli autiota.

Kuulin vielä takanani, kuinka Roger avasi makuuhuoneen oven ja käveli siitä sisälle. Yritin keksiä, miten kuluttaisin aikaani sillä välin kun mies vieraili asunnossamme. Aamu oli vasta aluillaan, kukaan asiakkaista ei olisi liikeellä vielä tähän aikaan. Muuten kuin työnsä takia.

"Alahan riisua, ei tässä ole koko päivää aikaa." Roger hopuutti Kittyä suljettuaan makuuhuoneen oven. Nainen katsahti vielä kerran itseään peilistä, ja sipaisi karkaavan hiussuortuvan korvansa taakse.

"Olen valmis." hän totesi.

 

OOOO

 

"Lapsettaako?"

Pysäytin ruostettaan natisevan keinun allani, ja vilkaisin taakseni. Joku oli puhutellut minua varsin ilkikuriseen sävyyn.

"Arvasin että se olit sinä. Ihan vain tiedoksesi, en ole tässä vapaaehtoisesti." totesin vierelleni kävelleelle tytölle. Hänen kasvoillaan paistoi erikoinen hymy.

"No kukapa meistä täällä vapaaehtoisesti olisikaan. Ei sinänsä etten pitäisi työstäni."

Kuunnellessani hänen pehmeää puhettaan tajusin, ettemme olleet koskaan aikaisemmin jutelleet. Korkeintaan näin häntä ohimennen Love Boulevardilla, enkä tiennyt edes hänen nimeään.

"Olen Rachael." tyttö totesi ja tuntui kuin hän olisi osannut lukea ajatukseni. Puristin käsiäni kovemmin keinun kahleita vasten ja yritin olla ajattelematta mitään. Ihan kuin hän oikeasti olisikin uhka ajatuksilleni.

"Sä olet varmaan Shaun? Oon kuullut vaan sun nimen joskus tytöiltä." Rachael jatkoi yksinpuheluaan kun huomasi etten tajunnut vastat mitään hänen esittelyynsä. Nyökkäsin myöntävästi.

"Sä oot aika aikasin ylhäällä, ootsä menossa jonnekkin?"

Ilmeisesti en saisi jatkaa tylsää aamuani yksin, vaan joutuisin jakamaan sen Rachaelin kanssa. Ainakin päättelin niin hänen puheistaan.

"Ei mulla mitään ihmeitä tässä..." katsahdin asuntomme ovea, joka edelleen pysyi visusti kiinni. "Tapan vain aikaa kun Roger on käymässä."

Näin kuinka Rachaelin kulmat nousivat tietäväisenä ylös ja poskilihakset kiristyivät muodostaen hänen kasvoilleen vinon hymyn.

"Joo, mä olenki kuullut siitä Kittystä. Pitääkö ne huhut paikkansa, tiiätsä..?"

Olin pöyristynyt. Mistä huhuista muut tiesivät, joista minä en? Ja miksei Kitty itse ollut kertonut mitään Rogerin käynneistä? Luulin sen johtuvan jonkinlaisesta rutiinista, jonka aikana hän käy kaikki talot läpi.

Ilmeisesti olin erehtynyt.

"En kyllä osaa sanoa, en ainakaan itse ole kuullut mitään Kittyltä." vastasin totuudenmukaisesti, mutta jättäen samalla myös mehukkaat yksityiskohdat kertomatta. Eivät ainakaan muut saaneet mitään juoruttavaa.

Rachael kohautti olkiaan kuin antaen asian olla. Hän taisi nähdä lievän närkästyksen kasvoillani, ja olin itse asiassa helpottunut, etten joutunut pahempaan piinapenkkiin.

Odotin hänen kääntyvän ja lähtevän, mutta sen sijaan hän tekikin yllättävän aloitteen:

"Hei kuule, et haluais lähtee mun kanssa aamiaiselle? Olis kiva tutustua suhun paremmin."

En keksinyt yhtään syytä miksi kieltäytyä. Rachael oli kaunis, kello oli vähän, ja minulla ei todellakaan ollut mitään muutakaan tekemistä.

Joten suostuin ehdotukseen, ja sain siitä palkkioksi mitä hurmaavimman hymyn.

 

OOOO

 

Olin rahattomana tottunut kävelemiseen, joten muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan kahvilaan ei ollut matka eikä mikään. Rachaelin suu kävi jatkuvasti, hän luultavasti harvoin sai puhua kenellekkään niin vapaasti asioistaan. Toisilla, kuten minulla, ei ollu yhtälainen tuuri kämppiksen kanssa. Kitty ja minä tulimme toimeen, ja pystyimme vaihtamaan kuulumisia keskenään. Toiset naiset eivät halunneet jakaa mitään, ja saattoivat myöskin käyttäytyä agressiivisesti.

Katsahdin nopeasti Rachaelin käsivarressa olevaa, isoa mustelmaa, mutta hän peitti sen nopeasti toisella kädellään painaen samalla päänsä häpeillen kohti maata.

En sanonut asiasta mitään.

En ollut koskaan aikaisemmin eksynyt kyseiseen pikaruokaravintolaan, johtuen ehkäpä siitä, että se sijaitsi kaupungin varakkaammalla puolella. Rachael oli seurapiirihuora, joten hän oli kolunnut kaikki alueen kalleimmatkin kahvilat ja kaupat yhdessä asiakkaidensa kanssa. En tuntenut olevani kateellinen, omissa asiakkaissani ei ollut mitään vikaa.

"Ei helvetti, onko kello tosiaan NOIN vähän?" kysyin yllättyneenä istuuduttuani penkilleni. Rachael katsoi minuun nuhtelevasti, ja tilasi itselleen kasvispurilaisen fetapihvillä. Koitin pidellä yökötystäni: tytöt ja heidän ikiaikaiset dieettinsä.

Istuessani siinä, silmäilin samalla ympärilleni hieman tarkemmin. Ruokala oli sisustettu hauskasti 50-luvun tyyliin, ja pöytään oli kiinnittetty erilaisten julkkisten kuvia.

En tuntenut heistä ainuttakaan.

"Oon aina haaveillu pääseväni vielä noiden seuraan tohon pöytään." Rachael lirkutti haaveillen jostain filmtähden urasta parrasvalojen saartamana. "Yks mun asiakas lupas hommata mut johki mallintöihin, oisin kuulemma ihan täydellinen!"

Katsahdin tyttöä, jonka silmät tuikkivat kuin tähdet innostuksesta, ja tajusin etten ollut itse koskaan ajatellut tekeväni mitään muuta kuin tätä. En edes varmaan osaisi tehdä muuta.

"Kasvispurilaisenne, olkaa hyvä." Tarjoilija keskeytti Rachaelin fantasiat, ja tämä kiitti kauniisti hymyillen saadessaan lautasen eteensä. Vatsassani kurni, kun katsoinkin ruokaa, mutta päätin pärjätä pelkällä kahvilla. Lompakkoni ei ollut kovin pulleana tänään, koska Roger oli hakenut oman osuutensa pois.

Eli lähes kaiken.

Naisen poistuttua pääsin kysymään mieltäni askarruttaneen asian. Odotin, että Rachael oli saanut suunsa tyhjäksi.

"Olet siis ajatellut lähteväsi? Miten se on mahdollista, kun Roger omistaa meidät?"

Rachael nielaisi viimeisen palasen, ja katsoi sitten salamyhkäisesti ympärilleen ennen kuin puhui matalalla äänellä.

"Mä oon pitäny säästöä, niinku varmaan jotku muistaki tytöistä. Sitku mulla on tarpeeks rahaa, niin annan ne Rogerille ja lunatan vapauteni."

"Paljonko se maksaa?"

"En tiiä, jotku sanoo että kymppitonnin. Kitty tuskin selviäis ihan sillä rahalla."

Puhe siirtyi taas ikävästi Kittyyn, ihmettelin mitä Rachael tarkoitti sanoessaan noin.

"Kuinka niin?"

"No koska...kuulemma lähtö maksaa sitä enemmän, mitä enemmän Roger susta välittää. Jos oot joku hirvee luuska, josta on vaan harmia, Roger antaa sun mennä parilla tonnilla. Mutta Kitty...se ei pääse mistään hinnasta. Roger kai aikoo pitää sen ihan itsellään."

Vasta nyt tajusin, etten ollut nähnyt Kittyä aikoihin töissä. Jos ei sitä putkimiestä lasketa.

"Paljonko sulla on sitten kas.."

Vaikenin välittömästi, kun ovi takanamme avautui. Rachael vilkaisi nopeasti taakseen ja kuiskasi sitten minulle.

"Lähdetään, tänne alkaa tulla muita ihmisiä. Hoida sinä itsesi vapaaksi hänestä, sano ettet nyt ehdi."

Olin ihmeissäni. Kenestä Rachael oikein puhui? En malttanut olla katsomatta taakseni, ja näin jotain epämiellyttävää, mikä sai vatsani vellomaan.

"Ei hän.." voihkaisin ja nappasin pöydältä kahvimukini.

Ennen kuin käännyin tervehtimään miestä, mieleeni juolahti eräs asia:

"Mistä sä tiesit, että se on mun asiakkaani?" kuiskasi Rachaelille, joka vinkkasi silmäänsä minulle.

"Tyttöjen juttuja.."

"Ai hei vaari! Ei ollakkaan nähny pitkään aikaan." latelin ääneen vuorosanat, jotka minun oli käsketty sanoa, jos me tapaisimme jossain julkisella paikalla. Mitä tuttavallisempi olisin mukamas asiakkaani kanssa, sitä helpommin hän voisi koskettaa minua muiden katsomatta paheksuvasti.

Ne olivat herra Helgotin ohjeet.

"Shaun poikaseni, mitä sinulle kuuluu? Et haluaisi tulla minun ja mummisi luo kyläilemään? Hänellä olisi jo sinua ikävä."

Tunsin hänen inhottavan partavetensä lemun nenässäni, ja yritin keksiä mahdollisimman hyvää selitystä kieltäytyä. Voin pahoin, todella pahoin. En halunnut tavata Helgottia kuin vasta ensi viikolla tapaamisaikaan, mutta en tietenkään voisi kieltäytyä jos hän pyytäisi minua sitä ennen kotiinsa.

Säännöt olivat säännöt.

"No, mitä sanot?" mies tivasi, ja hänen valuva ihonsa heilui suun liikkeiden tahtiin. Koitin olla katsomatta hänen leukansa alla olevaa helttaa, ja vertaamatta sitä kanaan.

Juuri kun hain sanoja vastatakseni, Rachaelin komentava ääni kuului viereltämme.

"Shaun, tuu jo sieltä juttelemasta. Ei me voida antaa asiakkaan odottaa."

Sydämeni rauhoittui välittömästi kuullessani nuo sanat. "Senkin nero" mutisin hiljaa mielessäni Rachaelille, joka katsahti vielä nopeasti minuun ennen kuin poistui kahvilasta lanteitaan keinuttaen. Käännyin takaisin herra Helgotin suuntaan ja loin mitä pahoittelevimman ilmeen kasvoilleni.

"Olen pahoillani, mutta minulla on nyt hieman kiire. Asiakkaat.."

Pettymys suorastaan loisti miehen kasvoilta, mutta tämä päästi minut menemään "asiakkaani" luokse. Toivotin hyvät päivänjatkot, ja ohitin herra Helgotin suunnaten pika-pikaa pois sisätiloista. Rachael näytti odottavan minua ulkona viittoen vimmatusti kädellaan.

"Nähdään sitten ensi viikolla, Shaun." herra Helgot totesi vielä kuin varmistaakseen tilauksensa.

"Nähdään, vaari." vastasin tympääntyneen oloisesti. Toivoin todella, ettemme me näkisi.

 

OOOO

 

"Mitä jos lähtisin mukaasi?" yritin esittää kysymykseni ohimennen jatkaessamme kesken jäänyttä keskustelua bussipysäkillä. Rachael laski kahvimukin huuliltaan ja katsahti minuun lukematon ilme kasvoillaan.

Luulin jo sanoneeni jotain väärin.

"Miks sä niin tekisit?"

En oikein osannut itsekään sanoa syytä siihen. Halusin vain tehdä jotain muuta, päästä pois tästä kaupungista ja kokea jotain uuttaa.

"Haluaisin vaan. Mitä sanot? Jos kerättäisiin yhessä rahaa ja maksettaisin ittemme vapaiksi. Sitten voitas mennä kiertelee maailmaa ja yrittää vaikka saada jotku kunnon ammatit?"

"Mulla ei kyllä vielä oo yhtään säästössä, mutta osaan kyllä ottaa lisämaksua asiakkailta ilman että Roger huomaa mitään. Oon tehny niin ennenki."

En tiedä kumpaa yritin vakuuttaa enemmän, Rachaelia vai itseäni, mutta tunsin olevani jo valmis lähtemään. Rachaelin kasvot kuitenkin kielivät toisin.

"Kuule Shaun...mun pitäs varmaan kertoa sulle yks juttu..."

Olin pelkkänä korvana.

"Niin kato ku, tytöt on vähän kertonu että..sut on tavallaan adoptoitu, tai siis että Roger on pitäny susta henkilökohtasesti huolta niin kauan kun oot ollu sen luona. Musta tuntuu, ettet säkään pääse noin vain lähtemään. Se kuitenki pitää sua vähän niinku poikanaan..."

En ollut tullut ajatelleeksi tuota. En koskaan ollut sekuntiakaan ajatellut sitä, mikä näytti olevan muille itsestään selvää. Roger piti huolta asiakkaistani, siitä että en tehnyt, nähnyt tai kuullut mitään ylimääräistä mikä ei sopinut minulle. Sain aina maksaa vuokraa hieman myöhässä, ja vaikka jätin antamatta kaikkia rahojani, Roger ei koskaan "mukamas" huomannut sitä.

"Muuten mä ottaisin sut kyllä mukaani, mut voi olla ettei se käy sille."

Yritin kuitenkin pitää sisälläni kytevästä poispääsyn halusta kiinni, ja lupasin Rachaelille kysyväni asiasta Rogerilta.

"Älä huoli, mä puhun sille järkeä."

"Rachael, mitä sinä täällä teet?" miehen ääni keskeytti meidät jälleen. Tällä kertaa oli Rachaelin vuoro näyttää hapanta naamaa, ilmeisesti puhuja oli joku hänen asiakkaistaan.

"Mietinkin sinua tässä juuri, ja siinä sinä nyt oletkin. Mitä sanot, lähdetkö meille?"

Lipevännäköinen mies iski silmää Rachaelille, ja tunsin inhon pistoksen sisälläni. Miten noin kaunis tyttö antoi tuollaisen vätyksen koskea itseään. Se oli niin väärin.

Rachael kuitenkin nousi paikaltaan kuin kolutettu puudeli, joka totteli omistajansa käskyä. Hän tervehti miestä, ilmeisesti herra Jenseniä iloisesti lirkuttaen, ja lähti sitten tämän mukaan hyvästelemättä.

Pyörittelin lähes tyhjää mukia kädessäni. Sen pohjalla oleva neste lotisi pahvireunoja vasten kuin pienet aallot rantahietikkoon. Heitin koko roskan vieressä olevaan roskakoriin ja katselin hetken paikallani edessä avautuvaa maisemaa.

Ehkäpä minunkin oli parasta aloittaa töiden parissa.

 

OOOO

 

Illan pimetessä olin jo täysin puhki pitkästä päivästä, mutta päätin vielä piipahtaa Love Boulevardilla nappaamassa viimeisen asiakkaan. Prostitutiolla ei ollut työaikaa, ja kaikki raha minkä sai kasaan, oli elintärkeää. Jos Rogerille ei pystynyt maksamaan tiettyä summaa, olivat edessä vielä kurjemmat ajat kuin siihen asti. Roger ei asuttanut tyhjätaskuja, eikä varsinkaan hankkinut heille varakkaita asiakkaita.

Olin nähnyt sivusta, mitä joillekkin laiskureille ja valehtelijoille oli käynyt. He riutuvat katuojassa ja talojen seinustoilla päällään likainen peitto ja vieressään pahvimuki jossa on viitisen senttiä rahaa. He ovat likaisia, kylmissään ja nälissään.

Vältän katsomasta heitä koskaan silmiin.

Roger on kertonut minun syntyneen tähän ammattiin. Hän löysi minut aikoinaan Love Boulevardin lähettyviltä, kuulemma minut oli kuin varta vasten tuotu hänen hoiviinsa. En epäile sitä yhtään, Roger oli tämän kaupungin alamaailman kuningas, jos niin pystyi sanomaan.

Hän nimesi minut Stoleniksi, varastetuksi, sillä en periaatteessa ollut hänen lapsensa. En ollut kenenkään lapsi.

Katu oli jo ilmeisen täynnä asiakkaiden autoista sekä meistä "työntekijöistä". Roger näytti jututtavan Kittyä, jonka yllä komeili uusi, minulle entuudestaan outo turkis päällään. Olisiko se saattanut olla lahjoitus tämänpäiväisestä?

Yritin työntää asian pois mielestäni ja kävellä vain tavanomaiselle seinustalleni odottamaan asiakkaita.

"Kas, pieni peikonpoikahan se sieltä tulee. Onko ollu antoisa päivä?" Roger vinoili nähdessään minut. Haistatin hänelle paskat.

Mies vain nauroi, ja Kitty puhalsi tupakansavua ulos sieraimistaan. Hän hymyili poissaolevasti nojaten samalla takanaan olevaan roskalavaan.

Sivuutin heidät hiljaisella "heipalla".

"Shaun, tule katsomaan mitä minulla täällä on!" Retalee huikkasi minulle tullessani hänen kohdalleen. En ollut nähnyt häntä moneen viikkoon, ja luulin jotain pahaa jo tapahtuneen ennen kuin Kitty kertoi naisen olleen sairaalassa synnytyksen takia.

Saatoin siis jo arvata, mitä minun pitäisi nyt katsella.

"Otin pikku-Barbien mukaan töihin, saahan hieman esimakua tulevaisuudestaan." Retalee naurahti hävyttömästi ja heilautti päätään vasemmalle kuin osoittaakseen jotain. Katsoin sinne.

"Jos joku sen vie, niin sitten vie. Barbie saa pärjätä melko lailla omillaan jo heti alussa, ei mulla ole aikaa passata sitä koko ajan. Täytyy tehdä töitä, jotta pidän Rogerin tyytyväisenä ja elätän meidät kahen siinä samalla."

Olin pöyristynyt Retaleen vastuuttomasta asenteesta. Ei hankkituisi raskaaksi, jos halusi noin kovasti lapsestaan eroon. Naiset, olisivat pitäneet huolta ehkäisystä kun siihen oli vielä mahdollisuus. Siksi olin aina varovainen nais-asiakkaideni kanssa.

Sanoin Barbieta suloiseksi, vaikken nähnytkään koko vauvaa. Retalee kiitti hymyssä suin ja hääti sitten minut pois luotaan. Hätistin hänen asiakkaansta kuulemma pois.

Pidemmällä kujan varrella näin erään uusista tulokkaistamme, Amberin, jolla oli jonkinlainen identiteetti-kriisi menossa.

Amber oli liian naisellinen piirteiltään ollakseen mies, ja liian miehinen ruumiinrakenteeltaan ollakseen nainen. Siksi kaikki, jotka etsivät vähän kumpaakin, päätyivät ottamaan Amberin mukaansa.

Minä pidin koko touhua vain täysin outona, mutten sanonut mitään kenellekkään. Jokainen meistä teki mitä halusi, ja siihen oli turha millään lailla puuttua.

Saavutettuani kujan pään, jossa yleensä pidin majaani, törmäsin Fallen Angeliin. Hän piti hieman erikoisemmista jutuista, sidonnasta ja väkivallasta. Kerran joku oli kuristanut hänet melkein hengiltä, ja siksi Fallen Angel oli joutunut muutamaksi viikoksi teholle tarkkailtavaksi. Hän kuitenkin selvisi vain säikähdyksellä, ja sai asiakkaaltaan tuhansia euroja vahingonkorvausta.

Silti hän majaili yhä täällä seurassamme.

"Olen pahoillani, mutta ilmeisesti nurkkauksesi on mennyt tältä illalta." Fallen sanoi ja tervehti minua samalla. "Luulimme ettet liity joukkoon tänään, joten annoin sen jo Regatalle ja hänen seuralaiselleen."

Kurkkasin nopeasti nurkan taakse.

He tuskin olivat tulossa pois vielä pitkään aikaan. Huokaisin.

"Siinä meni sitten sekin ilta, enhän mä voi saada enää mistään asiakkaita, kun ei mulla ole omaa paikkaakaan vapaana."

Fallenin kasvoille ilmestyi outo, vihjaileva ilme.

"Jos sulla on rahasta kiinni, niin mä voin vaikka varata sut tunniks. Miten ois?" mies kysyi ihan tosissaan ja tuijotin sitä pari sekuntia ihmeissäni. "Mä olen aina pitänyt susta Shaun, ja autan aina tarvittaessa."

Jouduin kuitenkin kieltäytymään.

"EI! Ei missään nimessä!" taisin vastata hieman tökerösti, mutten todellakaan suostunut siihen. Fallen, joka luuli minun jo suostuneen, hämmästyi silminnähden. En halunnut pahoittaa hänen mieltään, mutta minullakin on sääntöni.

"Miksi ei? Mehän olemme ystäviä ja tarvitset rahaa..."

"No vaikka tarvitsenkin, en haluu sitä sulta. Mulla ei oo varaa maksaa sitä takaisin, enkä halua jäädä sulle kiitollisuudenvelkaa. Sitä paitsi, mä en tee töitä kavereille, se menee jo liian oudoks."

Fallen nyökkäsi onnekseni ymmärtäväisenä, ja toivotti mulle hauskaa illan jatkoa. Joutuisin etsimään paikkani muualta, kerta Regata oli vienyt omani.

Potkaisin turhautuneena eteeni tullutta kaljapulloa, ja se kilahti pyörien vieressä ollutta toveriaan vasten. Hain silmilläni sopivaa paikkaa jonne jäädä norkoilemaan, kunnes viimein löysin sen.

....

"Varokin häiristemästä työntekoani, tai saat katua." Katoksen tolppaan nojaileva Jade varoitti varsin piikikkääseen sävyyn. En pitänyt hänestä, hänen asenteensa oli liian hyökkäävä ja omahyväinen. Vaivauduin vain katsomaan häntä halveksuen, ja nostin sitten jalkani penkille lepuuttamaan.

Tuskin kukaan löytäisi minua täältä tänään, voisin yhtä hyvin mennä vaikka takaisin asunnolle...

 

OOOO

 

"Näytät kovin yksinäiseltä."

Havahduin ajatuksistani ja tuijotin väsyneenä eteeni ilmestynyttä hahmoa. Jade oli hävinnyt viereltäni, enkä nähnyt enää muitakaan kadulla. Ties kauanko olin vain maannut siinä tiedottomana ajasta tai paikasta.

Nousin istumaan.

"Tule mukaani, tarjoan sinulle jotain syötävää." mies jatkoi jutteluaan, eikä ilmeisesti odottanut minun vastaavan mitään. Kohautin olkiani ja lähdin seuraamaan häntä hänen kauemmas parkkeeratulle autolleen. Miksi olisin kieltäytynyt, kun luvassa oli rahaa? Tarvitsin sitä kipeästi.

Katselin paikaltani, kuinka kaupunki kiisi silmieni edessä meidän ajaessamme ylemmäs mäkeä. Olin vain joskus katsellut kaukaa rinteellä seisovia, uljaita rakennuksia, ja miettinyt millaisia ihmisiä niissä mahtoi asua. Rachael varmaan olisi osannut vastata, jos kysyisin. Hänen asiakaskuntansa kun koostui näistä parempiosaisista ihmisistä.

Itse en ollut koskaan yltänyt "näin korkealle" kaupungissa.

Auto kaarsi vauhtiaan hiljentäen talon pihaan, jota olin pitänyt yhtenä komeimmista. En osannut sanoa mitään, tunsin pääni lyövän tyhjää jostain syystä. Mies sammutti valot ja irroitti avaimen virtakatkaisijasta. Kadulle laskeutui hiljaisuus.

"Hieno talo." tokaisin keventääkseni tunnelmaa. Emme olleet vielä keskustelleet mistään, emme puhuneet hinnasta taikka ajasta. "Asutsä perheesi kanssa? Onko ne tulossa yöksi kotiin?"

Halusin tietää kaikista mahdollisista yllätyksistä, jos vaikka joutuisin luikahtamaan takaovesta pakoon kotiin tulevaa vaimoa ja kahta lasta. Laskuttaisin tietenkin riskeistä enemmän.

"En ole naimisissa." mies vastasin varsin miellyttävällä äänellä. En osannut olettaa hänen kuullostavan tuolta.

"Älä helvetissä, asutko sä täällä yksin? Näin isossa talossa?"

"Ainakin kun viimeksi asian tarkistin."

Just joo - ajattelin, ja avasin avoauton nahkapäällysteisen oven. Sen kahvakin oli kiiltävää kromia, ja tuntui jotenkin väärältä sotkea se omalla likaisella kädelläni.

Mies nousi myös ylös paikaltaan, ja tuli eteeni esittäytymään. "Matt" hän ojensi kätensä ja tein samoin: "Shaun"

Sitten hän johdatti meidät ulko-ovelleen, ja avasi oven autiona kumisevaan taloonsa.

"Astu peremmälle. Haen jotain pientä purtavaa, istu sillä aikaa tuonne pöydän ääreen." Matt pyysi kuin olisin hänen sukulaisensa joka tuli vierailulle. Jäin ovensuuhun seisomaan ja yritin löytää oikean oven josta mennä sisään. Talo oli valtava kartano, miksi ihmeessä joku haluaisi asua tällaisessa yksin? Kai se oli taas jotain rikkaiden juttuja, pakko näyttää muille mihin on varaa. Talot kuvastivat ilmeisesti samalla heidän elämäänsä, olin huomannut sen herra Helgotin luona: Kulissi oli kaunis, kadehdittava, mutta sisällä oli pelkkää tyhjää.

Päästessäni ruokahuoneeseen, en nähnytkään edessäni samanlaista pientä nurkkausta, mitä meillä Kittyn kanssa oli kotona, vaan jotain aivan päinvastaista. Se ei ollut huone, pikemminkin sali, jonne istuttiin syömään pikku coctail-paloja pikkurillit pystyssä ja puhuttiin politiikasta ja pörssikursseista. En antanut kateellisuuden vallata itseäni, vaan katselin sitä kaikkea komeutta halveksien.

En ikinä hankkisi itse mitään tällaista, jos olisin rikas. Elämäni ei saisi mitään parempaa sisältöä, vaikka omistaisin enemmän tavaraa ympärilläni.

Matt käveli sisään huoneen toisessa päässä olevasta ovesta, ja sulki sen sitten perässään. Ilmeisesti hän pitkitti aloittamista tahallaan, oliko meille kenties tulossa joku kolmas osapuoli mukaan? Tietääkseni, mitä laskuttaisin, kysyin asiasta aivan suoraan: "Odotetaanko me jotakuta? Ajattelin vain muistuttaa, että veloitan siitä enemmän!"

Ääneni ilmeisesti hukkui tehosekoittimen surinaan, koska en saanut minkäänlaista vastausta.

Turhautuneena otin tuolin alleni, ja tulin katsahtaneeksi siinä samalla lattiaan. Kenkieni alla aaltoili jotain pehmeää ja karvaista, ja tajusin sen olevan aito karhuntalja.

"Just joo, tämäkin vielä." huokaisin ja vedin tuolia lähemmäs pöytää happamana. Eikö mikään oikeasti riitä näille ihmisille? Tuolla rahalla, mitä ne käytti johonkin helvetin mattoon, olisi syöty meidän naapurustossamme kuukauden verran juhla-ateriaa.

Nostin kädet pöydälle ja pyörittelin peukaloitani seinille tuijottaessani.

Keittiön oven takaa kuului hiljaista hyräilyä, ja lautasten kilinää. Ilmeisesti saisin kohta jotain hanhenmaksaa ja kaviaaria eteeni. Yökkäsin jo pelkälle ajatukselle. Halusin vain tehdä tämän nopeasti ja lähteä sitten kotiin nukkumaan.

Ovi aukesi.

"Toivottavasti pidät lohkoperunoista ja pihvistä. En oikein osaa tehdä mitään erikoisempaa." Matt tokaisi hieman nolontuntuisena ja askelsi huojuvaa lautasta varjellen ruokasaliin. Levitin kasvoilleni tekopirteän hymyn:

"Ei haittaa, se kelpaa tosi hyvin."

Mietin mielessäni kaksi kertaa, söisinkö vai jättäisinkö syömättä miehen tarjoaman ruoan. Ties vaikka hän huumaisi minut ja kiduttaisi sitten kuoliaaksi. Sadistiset sarjamurhaajat olivat aina todella ystävällisiä ja tavallisen näköisiä ihmisiä, kuten tämä Matt.

Lautasen kolahtaessa pyökkipöydän lakatulle pinnalle en kuitenkaan kehdannut enää kieltäytyä. Tartuin haarukkaan ja aloin lapioidan ruokaa suuhuni. Olin huomaamattani todella nälkäinen, ja vatsani suorastaan kiitti sinne tiputetuista ruoanpalasista.

"Ilmeisesti maistuu?" Matt kysyi tyytyväisen oloisena huomatessaan minun syövän tekelettään. Hymähdin jotain epäselvää vastaukseksi.

"Hienoa, en olekaan ennen kokeillut tuota reseptiä. Syö niin paljon kuin jaksat."

Katsoin häntä syrjäsilmällä ensimmäisen kerran ateriani lomasta, ja tajusin vasta nyt ettei hän itse syönyt mitään. Katsoi vain minua. Pahat aavistukseni nousivat taas pintaan, ja lopetin haarukan heiluttamisen siihen paikkaan.

Jospa ruoka oli sittenkin myrkytetty...

"Etkö itse syö mitään?" yritin esittää asian siten, että hän vain luulisi minun kysyvän sitä kohteliaisuuttani, eikä suinkaa siksi että odotin kauhusta kankeana koska maailma sumenisi silmissäni.

"Ei kiitos, tulin vasta töistä, eikä näin myöhäinen...tai siis aikainen...ateria oikein maistu. On hauskaa kokata muille, se on salainen intohimoni."

Sisälläni vellova pelko hieman laantui. Sitten vakavoiduin, ja otin asiaksi illan ohjelman. Ensimmäinen tunti oli kulunut, ja halusin tietää paljonko Matt oli valmis pulittamaan seurastani. Ja mitä hän oikeasti tahtoi minusta.

"En haluais keskeyttää tätä jutustelua, mutta mun täytyy muistuttaa sua etten oo täällä ihan ilmaseks. Se on satasen tunnilta, ja jos sä haluut jotain eksoottista, kuten jonku kolmannen mukaan, tai sidontaa tai roolileikkejä, niin se maksaa enemmän."

Mattin hymy vain leveni. Ilmeisesti jotain sairaita, herra Helgotin tapaisia ajatuksia liikkui sen päässä.

Sitten se purskahti nauruun.

"Ei, ei. En tarvitse mitään palveluksia sinulta. Halusin vain tarjota hieman ruokaa ja jutella, ei mitään ihmeempää. En yleensä tee tällaista, näytit vain niin yksinäiseltä siinä penkilläsi, että päätin ottaa sinut mukaani."

Sisälläni kiehahti. Tällaista en osannut odottaa, vaikka olinkin jonkun hienohelmaisen miljonäärin kodissa.

"Jumalauta! Siis sä luulet että mä kaipaan sun sääliäs, ja sitten sä tuot mut tänne himaas ja syötät ja juotat kylläseks että voit sitten hienostokekkereillä shampanjalasi kädessäs kehua muille, kuinka avokätinen sä ootkaan ollu vähäosasempia kohtaan. Siis vittu mikä idiootti." Nousin kiihtyneenä ylös tuolistani, enkä enää välittänyt vaikka sen jalat raapivat ikävät urat miehen karhuntaljaan. En todellakaan jäisi tänne kuluttamaan kallista aikaani, nytkin olisi voinut olla ansaitsemassa elantoani jossain muualla.

Sitten kuulin Mattin huudahduksen:

"Odota! Sä ymmärsit nyt ihan väärin! Ja mä kyllä maksan sulle kaikesta siitä ajasta mitä oot täällä viettänyt!"

Pysähdyin. Se maksais mulle vaikka en koskiskaan siihen edes sormenpäälläni? Tässä oli joku nyt pahasti pielessä, mä lähtisin vaikka saisinki rahaa siltä. En halunnu olla siinä talossa enää sekuntiakaan.

"Istuisit nyt takaiisin alas, jooko? Tarkoitukseni ei ollut loukata sua millään tavalla, haluaisin vain hieman seuraa täksi illaksi. En tee mitään, enkä käske suakaan tekemään mitään. Saat vapaasti sanoa sitten kun haluat lähteä."

Käännyin Mattin suuntaan, joka osoitti tuoliani pyytävästi ja hymyili. Tämä oli omituisinta, mitä olin kokenut, mutta jostain syystä pakottauduin jäämään vielä hetkeksi aikaa. Vedin tuolin taas irti pöydästä, ja istuuduin siihen kädet puuskassa tuijottaen välinpitämättömästi eteeni.

"No, mitä nyt?" puhalsin huulieni välistä ilmaa pyyhkiäkseni kasvoilleni valahtaneet hiukset. Matt tarkkaili minua edelleen hymyssä suin, mietin oliko se vetänyt jotain rauhoittavia ollessaan noin positiivinen koko ajan. Se alkoi pikku hiljaa ärsyttää.

"Kerro jotain itsestäsi. Miten sinunkaltaisesi poika on päätynyt tuohon ammattiin?"

Matt vaikutti oikeasti kiinnostuneelta, mutta tuollaisten kysyminen sai minut ainoastaan huonommalle tuulelle.

"Se ei oo sun ongelmasi, enkä rupea sulle sitä kertomaan. Turha leikkiä mitään terapeuttia, mä olen ihan kunnossa ja päätän ite asioistani."

Sain viimeinkin sen iänkaikkisen hymyn hyytymään.

"Ja nyt jos sopii, mä lähtisin takaisin kotiin. Täällä ei oo mitään mikä pidättelis mua kauemmin. Haluan ne rahat nyt."

Kuulostin jopa omissa korvissani todella tylyltä, ja näinkin sanojeni reaktion Mattin vakavissa kasvoissa. Oikeasti mua väsytti vaan niin paljon, etten jaksanu istua siinä kauempaa vaikka mulle maksettaiski. Suuntasin kohti eteistä, ja kuulin miehen askeleet perässäni.

"No, kiva kun kävit, vaikka oisit voinutkin viipyä kauemmin." Matt totesivilpittömästi, mutta hänen äänessään sävähti hienoinen pettymyt. Ihmettelin edelleen, miksi se alun perin oli kutsunut mut sinne, vaikkei aikonut käyttää rahojaan paremmin kuin olisi pystynyt.

Käytävässä näin nyt vasta sen toisessa päässä pilkottavan valon, ja sen valaiseman huoneen joka näytti olohuoneelta. Kapealla kahvipöydällä lepäsi viulu, ja seinään oli maalattu katunäkymä, joka toi mieleen jonkinsortin Välimeren maan. Sallin itseni lepuuttaa silmiä tuossa näkymässä hetkisen, kunnes tajusin edessäni olevan kalterioven.

Olikohan se lukossa? Jos vapaaehtoinen poispääsy olikin vain joku sairas vitsi, ja Matt lukitsisikin minut kotiinsa orjakseen?

Sydämeni lyönnit kiihtyivät taas sitä mukaan kun mielikuvitukseni otti minusta vallan

Käännyin pelokkaasti Mattin puoleen, ja sain käteeni rahaa koko viikon tavoitteen edestä. Tuijotin silmät pyöreinä vuoroin seteleitä, vuoroin häntä.

Tämän täytyi olla vitsi.

"Siinä, lupasinhan että maksan kaikesta." Matt totesi, eikä hänen kasvoillaan näkynyt ainuttakaan elettä, joka olisi kielinyt huijauksesta. Sulloin rahat epävarmasti takataskuuni ja kiitin häntä hiljaa.

"Varmistan vain, että tapaamme vielä jatkossakin. Haluaisin tutustua sinuun paremmin." Matt hieroi käsiään vaivautuneena ja katseli takanani olevia marmoriportaita. Olin yllättynyt. Miksi hän halusi nähdä vielä toistamiseen, jos maksoi minulle ylihintaa ns. tyhjästä?

Lupasin harkita asiaa, ja kysyin oliko hän tosissaan, ettei haluaisi mitään palvelusta rahoistaan?

"Edes pientä suukkoa? Halausta?" yritin keksiä eri vaihtoehtoja, mutta hän vain pudisti päätään jokaiselle niistä. Lopulta tyydyin vain sanomaan näkemiin, ja käännyin jo kohti kalteriovia, kunnes tunsin miehen kehon painautuvan omaani vasten. Käsi tarttui omaani.

"Arvasinhan minä, ettet voi vastustaa kiusausta." hymähdin ja tunsin Mattin lämpimän hengityksen kasvoillani. Hänen partavetensä tuoksui miellyttävältä, ja paita pehmeältä hankautuessaan ihoani vasten. Olin lopulta oikeassa, mies ei voinut vastustaa kiusausta. Suljin silmäni ja odotin hänen painavan huulensa huuliani vasten kunnes...

...kuulin kuinka avain kääntyi lukossa.

"No niin, nyt voit mennä. Ovi on auki." Matt totesi ja erkaantui minusta jättäen huuleni vaille suudelmaa, ja vatsani vellomaan jännityksestä.

Oloni tuntui jostain syystä pettyneeltä, aivan kuin olisin juuri ollut saamassa ison jäätelön, joka tipahti maahan ennen kuin sain edes nuolaista sitä.Yritin parhaani mukaan tasata sykkeeni ja näyttää mahdollisimman coolilta. Aivan kuin olisin tiennyt hänen avaavan vain oven minulle.

"Odotitko jotain muuta?" Matt kysyi ilkikurisesti ja romahdutti juuri huolella rakentamani kulissin saman tien. Laitoin kädet puuskaan ja yritin keksiä jotain mahdollisimman piikikästä takaisin.

"No en. Tiesin ettei susta oo siihen." Työnsin kalterioven takanani auki katsomatta miehen reaktiota, ja painuin ulos. Kuulin kuinka Matt vielä muistutti haluavansa tavata toiste, ja heilautin hänelle kättäni vastaukseksi.

Setelitukku poltellen takataskussani, ja rutmihäiriöinen sydämeni rinnassani jätin Hienostotie neljän taakseni ja mietin, palaisinko sinne vielä. En osannut vielä päättää sitä.

 

OOOO

 

Palattuani asunnolle piilotin rahani ja kiirehdin sitten jääkaapille hakemaan jotain kuivan kurkkuni avuksi. Vaihtoehtoinani olivat päiväyksensä aikoja sitten ohittanut maitopurkki, taikka puoliksi juotu olut. Toivoin, että jälkimmäinen olis ollut auki vain tämän illan, ja kaadoin loput sen sisällöstä puhtaimpaan lasiin, jonka löysin pöydältämme.

Onnekseni olut kuohui vielä.

Jalkani valittelivat taas takana olevia kilometrejä, joten armahdin niitä asettamalla takapuoleni narisevalle sohvalleni. Olin tuntevinani yhden jousista pistävän ulos verhoilusta, mutten jaksanut vaihtaa parempaa asentoa.

Kulautin koko lasillisen kerralla alas kurkustani, kun kuulin tutun äänen kutsuvan minua huoneestaan:

"Shaun? Tulitsä jo kotiin?"

Asetin lasin epävakaalle sohvapöydälle ja vastasin Kittyn kysymykseen mutisemalla jotain. En ajatellut kertoa illastani mitään, joten päätin ohjata keskustelun häneen itseensä kysymällä viimein Rogerin ja hänen välisestä suhteestaan.

Halusin tietää, puhuiko Rachael totta.

Kittyn punaistakin punaisemmassa huoneessa leijaili aina kukkasten ja hajuvesien yhteenkietoutunut tuoksu. Kun oven avasi, tuntui kuin ei olisi ollut enää samassa asunnossa, sillä ero näiden kahden huoneen välillä oli niin suuri. Kittyn makuuhuone oli hänelle kuin pyhäkkö, jota ei saanut kukaan turmella.

"Ah, olinkin kuulevin tulosi hetki sitten. Oliko hauska päivä?" Katsoin kuinka hän siveli kasvoilleen ruusuntuoksuista voidella ja irtautui sitten peilikuvastaan minun puoleeni. "Kuulin että olit Rachaelin kanssa. Pidätkö hänestä?"

En tiennyt kummasta olin enemmän hämmästynyt. Siitäkö, että Kitty kysyi minun mielipidettäni Rachaelista, vaiko siitä että hän ylipäätänsä tiesi minun nähneen tämän. Ilmeisesti Kitty osasi tulkita hämmästynyttä ilmettäni ja jatkoi: "Kuulin vain tytöiltä, että vietitte aikaa päivällä. Rachael pitää sinusta Shaun, joten älä leiki hänen tunteillaan."

Olin aivan pihalla. Taas olin jäänyt jostain paitsi. "Siis kenen kanssa sä olet jutellut? Kauhea juorukerho teillä pystyssä, ettekä mulle sitten koskaan mitään sano."

Kitty naurahti: "No, meillä on tällaisia tyttöjen juttuja."

"Ainakin olet osannut valita oikean tytön. Rachael on kaunis ja kutainen. Pelkäsin jo että olet hieman...hairahtanut väärille teille. Se herra Helgotkin..."

"Kitty hei." rauhoittelin yli-innokasta kämppistäni. "En mä ole sanonu että mun ja Rachaelin välillä olis mitään. Se vaan pyys mua aamiaiselle, kun JOKU oli kiireinen..."

Kittyn ilme vaihtui sillä sekunnilla, ja päätin kertoa loputkin.

"Sitä paitsi, jos sattuisin tykkäämään miehistä, sitten se olis vain "voi voi". Rachael on kyllä mukava, mutta siinä se..."

Siinä samassa tunsin kuinka kaaduin lattialle Kitty päälläni. Hänen ilmeensä oli tuima, mutta samalla hyvin huolestunut.

Hän suuteli minua lempeästi, ja jäi sitten eteeni katsomaan reaktiotani. "Shaun pieni, luulin antaneeni sinulle niin vaikuttavan ensikokemuksen, ettet unohda koskaan millaista se on."

Työnsin kädelläni Kittyn kasvoja kauemmas itsestäni, ja kompuroin istumaan.

"En olekaan, ei tässä ole siitä kyse."

Kitty tarttui kuitenkin taas itsepäisesti käteeni, eikä selvästi antanut asian vielä olla. Hän silitti toisella kädellä hiuksiani ja jatkoi:

"Ilmeisesti olet jo unohtanut, millaista voi olla kun joku tekee sen rakkaudesta. Millaista on olla naisen kanssa. Olet unohtanut, että joku voi oikeasti haluta olla kanssasi siitä huolimatta, että se on ammattisi."

"Tule. Laitan sinut muistamaan. Teen sen sinun itsesi vuoksi."

En osannut kieltäytyä, annoin Kittyn johdattaa minua. Olin tosiaan unohtanut, sulkeutunut kuoreeni aina asiakkaideni luona, olin ollut ulkopuolinen kaikessa.

Mutta en tahtonut olla sitä enää, tahdoin tuntea. Tahdoin oppia rakastamaan sitä mitä tein, en halunnut enää tehdä sitä vain siksi että minun piti. Ja tiesin kenen kanssa halusin jakaa rakkauteni.

 

OOOO

 

Kitty nousi kylmää värjöitellen puolialastomana sängystä. Katossa roikkuvat kukkaset tiputtivat taas muutaman terälehden lattialle. Hän katsoi takanaan sikeästi nukkuvaa Shaunia, ja poistui huoneesta. Suihkuveden virtaava ääni täytti tyhjän asunnon.

 

Jej, siinä sellaista tällä kertaa ;P