-3 VUOTTA TAPAHTUMIEN JÄLKEEN-

 

 

Sims2EP82010-10-0713-18-34-63.png picture by LIDDDNA

"Kitty muutti asumaan Dalesvillen paremmalle puolelle, hankki vuorotöitä kahvilan tarjoilijana ja vuokrasi pienen yksiön kerrostalolähiöstä. Hän oli erittäin tyytyväinen elämäänsä, soitteli minulle toisinaan Clausin kuulumisia, ja kertoi mitä poikamme oli oppinut. En koskaan tavannut Clausia, vaikka Kitty tapaamista ehdottikin. En halunnut poikani näkevän, miten nuori ja typerä olinkaan. Parempi olla ilman isää, kuin omistaa huono."

Sims2EP82010-10-0713-19-06-97.png

"Joka aamu Kitty kiitti kuitenkin mielessään, että juuri me saimme Clausin. Hän ei olisi omien sanojensa mukaan kestänyt katsoa Rogerin lasta silmiin herätettyään tämän aamuisin, taikka tunnistaa tästä sellaisia piirteitä, joita edesmenneellä parittajallamme oli."

Sims2EP82010-10-0713-20-07-79.png picture by LIDDDNA

Sims2EP82010-10-0713-22-55-72.png

"Claus kuulemma muistutti paljonkin minua ulkonäöltään. Erityisesti hänen syvänsiniset silmät saivat Kittyn hyvälle tuulelle, sillä katsoessaan niitä hän muisti myös meidän yhteiset hetkemme."

Sims2EP82010-10-0713-25-30-99.png

"Jos joskus haluasin saada ripauksen entisestä elämästäni takaisin, olisin kuulemma tervetullut asumaan heidän kanssaan."

Sims2EP82010-10-0910-59-25-59.png

"Myös eräs toinenkin otti minuun yhteyttä nähtyään kohu-uutiset sanomalehdissä, jotka levittivät tapaustani ympäri maailmaa. Rachael lähetti minulle postikortilla terveisensä etelän lämmöstä, missä hän nykyisin eleli rikkaan aviomiehensä täyshoidossa. Eihän hän edelleenkään ollut rakastunut, tavoitteli vain omia etujaan ja käytti ulkonäköään ja "näyttelijänlahjojaan" hyväksi."

Sims2EP82010-10-0911-00-57-62.png

"Kortissaan hän hehkutti Juanesista, joka ei suinkaan ollut hänen aviomiehensä, vaan yksi niistä viidestä rakastajasta, josta hän oli aikoinaan haaveillut. Naurahdin hiukan lukiessani hänen seikkailuistaan, ne olivat juuri sellaisia kuin olisin häneltä odottanutkin. Rachael ei koskaan muuttunut."

Sims2EP82010-10-0911-03-25-15.png

"Samalla hän lähetti minulle kuvan itsestään, sekä puhelinnumeron johon voisin soittaa halutessani vaihtaa maisemaa. Taikka liittyä hänen ihailijakerhoonsa nimellä "Rakastaja nro. 6.". Kieltäydyin kohteliaasti jälkimmäisestä."

Sims2EP82010-10-0911-36-58-61.png picture by LIDDDNA

"Entä minä itse sitten? En suinkaan istu vankilassa kärsimässä tuomiota Rogerin murhasta, vaan asun uudessa talossa, uudessa kaupungissa.

Pääsin takaisin perheeni luokse.

Siitä puhuttiin koko ajan ja kaikkialla, kuinka "Kadonnut vauva löysi takaisin kotiinsa 19 vuoden jälkeen". Minua haastateltiin, riepoteltiin ja vainottiin jotta elämäntarinani olisi saatu vuodatettua lehtiin. Kerroin vain sen mitä oli pakko, mutten kuitenkaan koko totuutta. Ensimmäisen vuoden jälkeen kohu alkoi rauhoittua, ihmiset eivät enään soitelleet niin usein haastattelujen ja kirjasopimusten toivossa, joten sain viimein hengähtää ja tutustua kunnolla vanhempiini."

Sims2EP82010-10-0911-38-40-37.png

"Olivathan he surullisia kuullessaan millaisissa oloissa olin asunut, ja menettäessään kaikki ne tärkeimmät vuodet kanssani. En ehkä ollut se unelmapoika jollaiseksi he olisivat minun halunneen kasvaa, mutta he selvästi rakastivat aidosti. Äiti ei koskaan halunnut tehdä lisää lapsia, sillä katoamiseni oli liian suuri järkytys hänelle."

Sims2EP82010-10-0911-39-59-54.png

"Sain pitää nimenäni Shaunin, koska se tuntui paljon luonnollisemmalta kuin Nicky. Kaiken muun annoin muuttua, sillä en kaivannut mitään entisestä elämästäni. Mitään, mitä olisin voinut saada."

Sims2EP82010-10-0911-43-09-28.png

"Tulin vanhempieni kanssa toimeen paremmin kuin olisin uskonut, erityisesti isäni kanssa. Olin hänelle edelleen vielä pikkupoika, vaikka ikäni läheni joka päivä kahtakymmentä. Kävimme kalassa, huolsimme autoa, opettelimme ajamaan polkupyörällä. Äidistäni oli huvittavaa katsella touhuamisiamme vierestä."

Sims2EP82010-10-0911-45-48-59.png

"Ja minä pidin heistä valtavasti. En olisi koskaan voinut kuvitella saavani parempia vanhempia."

Sims2EP82010-10-0911-49-06-22.png

"Eräänä aivan tavallisena päivänä syödessämme päivällistä ovikello soi."

Sims2EP82010-10-0911-57-52-19.png

"Olin jo tottunut siihen, että juorulehtien valokuvaajat kävivät tontillamme povaamassa haastattelua, ja kärkkymässä uusi kohuotsikoita lehtiinsä. Yleensä sanoin heille asiallisesti, että poistuisivat paikalta ennen kuin kutsun poliisin, mutta tänään en jaksanut olla niin kiltillä tuulolla.

Nousin ylös tuoliltani ja kävelin ulko-ovelle. Avasin sen ja huusin ennen kuin katsoin edes kunnolla ulos, että tulija voisi painua helvettiin ja hankkia elämän.

Silloin vasta katsoin kunnolla eteeni. Ja olin menettää jalat altani."

Sims2EP82010-10-0912-00-31-74.png

"Matt?"

"Matt seisoi siinä, talomme portilla ja kääntyi katsomaan taaksensa kuuleessaan nimensä. Hän näytti vanhemmalta kuin ennen, mutta muuten täsmälleen sellaiselta kuin olin hänet muistanut. Kasvoilla loisti tuttu ilmeettömyys, mutta huomasin jonkun toisen loisteen olevan poissa.

Sormus. Sitä ei ollut enää vasemmassa nimettömässä.

Tuijotimme vaitonaisina toisiamme tovin, ja tunsin kasvoilleni leviävän tutun kuumotuksen. Mattin suupielet nousivat hyväntahtoiseen hymyyn ja hän huudahti minulle sanat jotka puristivat rikkoutuneen sydämeni palaset yhteen niin tuskallisesti että pahaa teki."

Sims2EP82010-10-0912-01-07-54.png

"Minäkin rakastan sinua, Shaun Malone. Anteeksi, että sen tajuaminen kesti näin kauan."