Tällä osalla ei ole otsikkokuvaa. En vain keksinyt mistä ottaisin sen. Varmaan Shaunista olis pitäny, mutta se sitten jäi. Tykkään tästä osasta lavastusten ja itse simien vuoksi. Olen paljon enemmän kiintynyt Stolenin hahmoihin, kuin Eternityjen, johtuen ehkä siitä että Stolenissa jaksosta toiseen on aina samat kasvot. Ja koska tässä ei ole mitään rajoitteita, miltä kukin sim voi/saa näyttää, toisin kuin Eternityissä. No, pidemmittä puheitta: Olkaa hyvät.

 

 

Sims2EP82010-06-2409-20-33-81.png picture by liddddna

Kittyn oksentaminen kuulosti varsin vastenmieliseltä, joten päätin pukea vaatteeni liukkaasti ja häipyä sitten muualle. Muuten olisin varmaan itsekin antanut ylen. Avasin varovasti kylpyhuoneen oven vastenmielisten äänien tauotessa, ja kurkistin sisään.

Sims2EP82010-06-2409-24-05-32.png

"Rankka ilta vai?" en voinut itselleni mitään, vaan kiusasin kuoleman partaalla olevaa kämppistäni. "Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, ettei alkoholi tee hyvää keholle?" Kitty katsoi minua murhaavasti pahasta olostaan huolimatta:

"Ja onko kukaan kertonut sinulle, herra näsäviisas, että jollet häivy silmistäni tällä palavalla sekunnilla, niin murhaan sinut."

Suljin oven nopeasti, sillä huomasin hänen vihertävistä kasvoistaan, ettei uusi ruokalasti ollut enää kaukana. Oven pamahtaessa kiinni kuulin kuinka vessanpönttö sai taas käyttöä.

Minua puistatti.

Sims2EP82010-06-2414-08-30-52.png

En päässyt siis vessaan laittamaan hiuksiani, joten toivoin että ne olisivat tavalliseen tapaansa: pörrössä. Yleensä en välittänyt miltä näytin, mutta tämän kyseenomaisen henkilön odottaessa oveni ulkopuolella halusin näyttää hyvältä.

Sims2EP82010-06-2414-09-32-85.png

"Hankaluuksia?" Matt kysyi tavaomaisen levolliseen tapaansa ja katseli minua tarkkaavaisena.

"Ei muuta kuin ylen antava kämppis, joka on pitänyt vessaa vallassaa koko aamun." puuskahdin ja mietin minne kehtaisin rynnätä tekemään tarpeeni. Rakkoni sanoisi kohta itsensä irti.

Matt hymähti ja viittoi sitten seuraamaan autoonsa. Se oli aina muutaman korttelin päässä odottamassa, keskellä korkeita toimistotaloja. Hän oli tarkka siitä missä ja milloin esiintyi kanssani, eikä koskaan jättänyt autoaan varomattomaan paikkaan. Varomaton paikka tarkoitti siis meidän pihaamme.

Katsahdin vielä asuntoni suuntaan ja toivoin, että Kittyn olo hieman helpottaisi. En mielelläni löytäisi häntä tuupetuneena vessan lattialle nestehukan takia. Matt oli pysähtynyt hieman kauemmaksi ja taisi aprikoida, olenko tulossa vai en. Hymyilin hänelle hiukan ja hyppelin yli tien katsomatta ollenkaan sivuilleni. Hyvä etten jäänyt auton alle.

Sims2EP82010-06-2512-38-02-67.png picture by liddddna

Olimme parin viime kuukauden aikana viettäneet paljon aikaa yhdessä. Matt vei minut aina jonnekkin uuteen paikkaan, osti toisinaan vaatteita ja vei syömään. Pidin olostani hänen seurassaan, sain olla oma itseni, eikä hän vaatinut minulta mitään. Silti mieltäni kaiversi se, että Matt varoi edes vahingossa koskettamasta minua. Halusin että hän ottaisi edes kädestäni kiinni, kun istuimme puiston penkillä vieretysten, tai kävelimme kadulla.

Matt oli kuitenkin tehnyt varsin selväksi, ettei mitään sellaista tulisi tapahtumaan.

Sims2EP82010-06-2512-39-44-01.png

Matt oli kertonut minulle itsestään ja elämästään jo lähes kaiken. Sen, kuinka hän pienenä sai kaiken ja vähän enemmän, ja kuinka hänen vanhempansa olivat puolestaan vaatineet häneltä vielä sitäkin enemmän. Mattin oli aina pakko olla paras, nopein, viisain ja voimakkain. Nyt hänen äitinsä vaatimuslistan kärjessä olivat vaimo ja lapsenlapset, joihin Matt oli kuitenkin jyrkästi sanonut ei.

Toisinaan hän haaveili uudesta elämästä ulkomailla, kuinka hän perustaisi pienen ravintolan ja tekisi herkullista ruokaa ihmisille. "Ne ovat kuitenkin vain haaveita, jotka eivät koskaan toteudu." hän oli tokaissut ja jatkanut sitten puhumista eri aiheesta.

Sims2EP82010-06-2512-41-01-40.png

"Kadehdin sinua." totesin istuessamme hampurilaisravintolassa illan pimentyessä. "Sitä, kuinka helposti voisit vain jättää kaiken ja lähteä."

Matt laski kädessään olleen colan pöydälle, ja katsoi minua tarkkaavaisesti.

"Miten niin helposti?" hän kysäisi.

Sims2EP82010-06-2512-41-27-90.png

"Minullahan on täällä kaikki! Työ, ystävät, perhe, asunto..."

"Joita kaikkia sinä vihaat sydämesi kyllyydestä." tokaisin ja pyörittelin hampurilaista käsissäni.

"En minä sinua vihaa." Matt jatkoi ihmeissään. "Sitä paitsi, mikset itse voisi vain lähteä asunnostasi ja...tehdä jotain muuta."

Sims2EP82010-06-2513-13-00-03.png

Huokaisin, ja nojasin kädelläni pöytään: "En pysty maksamaan Rogerille sellaista summaa, jolla hän päästäisi minut vapaaksi."

"Entä jos minä autan? Jos maksan sen summan sinulle?" Matt näytti olevan aidosti huolissaan minusta, ja olisi varmasti maksanut kaiken mitä tarvitsin. En vain kyennyt ottamaan rahoja, eikä Rogerin vaatimaa summaa voinut edes maailman rikkain ihminen maksaa. Olin korvaamaton.

"Kiitos, mutta ei kiitos." tokaisin ja katsoin häntä harmistuneena. "Mutta jos kuitenkin..." vatsaani väänsi kun yritin muotoilla kysymystäni. "..jos kuitenkin voisit toteuttaa erään pyyntöni?"

"Mitä vain." Matt totesi liian varmasti, ja tajusin ettei hän ehkä ymmärtänyt etten pyytäisi mitään materiaalista häneltä.

Sims2EP82010-06-2513-15-03-65.png picture by liddddna

Kurkotin käteni häntä kohti ja anelin mielessäni että hän tarttuisi siihen. Ilme Mattin kasvoilla kuitenkin muuttui, hänen yleensä niin rennot suupielensä kiristyivät silminnähden.

"Shaun, tästä on puhuttu." hän totesi värittömästi.

Olin taas tullut torjutuksi, ties monennenko kerran. Pettymys sisälläni oli kasvanut suuttumukseksi, jota en vielä kertaakaan ollut kuitenkaan ilmaissut. Nyt olin repeämäisilläni, ja päätin viimein sanoa sen mitä ajattelin.

Sims2EP82010-06-2513-17-16-55.png

"No ei tasan ole!" syljin sanat suustani niin korkalla äänellä että varmasti kaikki kuulivat. "Tajuatko, etten ole täällä vain sitä varten, että saat pukea ja syöttää minua kuin...kuin...omaa lastasi? En ole lapsi, eikä se kuulu toimenkuvaani, vaikka olenkin tehnyt poikkeuksen kanssasi. Jos etsit itsellesi lasta, niin adoptoi sellainen, älä tuhlaa minun aikaani!"

Sims2EP82010-06-2513-17-42-27.png

"Shaun, rauhoitu. Huudat niin kovaa että kaikki kuulevat.." Matt yritti rauhoitella minua, mutta en halunnut kuunnella häntä. Olin vihainen hänelle, niin vihainen etten osannut enää lopettaa vaan tartuin pöydällä olevaan mukiin harkitsemattomasti.

"Sinä et halua minua." puuskahdin ja kuulostin varmaan yhtä epätoivoiselta kuin kaikkien elokuvien avuttomat naiset.

Sims2EP82010-06-2513-18-01-35.png

Mattin ilme oli synkkä, hän ei ilmeisesti osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi. Hyvä vain, koska jos hän olisi kommentoinut sanomisiani jollain tavalla, olisin luultavasti vain suuttunut enemmän. Pyörittelin mukia kädessäni.

Sims2EP82010-06-2513-19-38-69.png

"Shaun, älä nyt viitsi." Matt huomasi mitä puuhasin ja yritti estää minua. "Puhutaan tästä myöhemmin, okei?"

"Ei ole mitään puhuttavaa" mutisin vastaukseksi ja jännitin jokaisen käteni lihaksen. "Olet tehnyt kantasi selväksi jo aikoja sitten, en vain kestä tätä enää. En kestä sitä, etten saa koskettaa sinua millään tavalla. Tajuatko Matt, tämä ei ole enää mitään leikkiä."

Mattin katse oli edelleen kiinnittynyt mukiin, hän ei edes vilkaissut minua silmiin: "Shaun, laske se alas" hän maanitteli, mutta en aikonut suostua.

Sims2EP82010-06-2513-20-02-33.png

"Ehkä TÄMÄ herättää sinut sieltä zombie-landiasta." totesin tyynesti ja heitin mukin sisällön niin kovalla voimalla Mattin päälle kun vaan jaksoin. Se tuntui hyvältä, jopa rikollisen hyvältä. Katsoin, kuinka colani valui pitkin hänen kauniita kasvojaan ja huoliteltuja vaatteitaan. Se tuntui hyvältä hetken, mutta sitten minut valtasi katumus.

Sims2EP82010-06-2513-21-51-49.png

"Toivotan sinulle kaikkea hyvää." sanoin nopeasti ja poistuin pöydästä Mattin kuivatessa lasejaan nähdäkseen jotain. Hän katsoi minua surumielisesti, ja tunsin palan nousevan kurkkuuni. En saanut kunnolla henkeä, halusin vain juosta pois.

Sims2EP82010-06-2513-22-52-14.png

Pikaruokaravintolan lattialla oli liukas rasvakerros, joten jalkani sutivat ensimmäisillä askelillani. Ampaisin kuitenkin täyteen juoksuun päästyäni ovelle asti. En katsonut taakseni, mutta olin kuulevinani toiset askeleet, hieman raskaammat. Toivoin sydämeni pohjasta, ettei hän seuraisi minua.

Sims2EP82010-06-2513-27-17-01.png

"Shaun pysähdy!" kuulin tiukan huudon takaani, ja lopetin juoksemisen vasten tahtoani. Mattin ääni oli jo syöpynyt aivoihini niin pahasti, että sen kuullessani tottelin orjallisesti jokaista käskyä. Inhosin sitä, ja itseäni, kun annoin hänen vaikuttaa minuun noin vahvasti.

"Sinähän karkaat yhtenään, luuletko että asiat selviävät jos juokset niitä pakoon?" Matt jatkoi ja käveli aivan taakseni. En kääntynyt hänen puoleensa, etten näkisi hänen kasvojaan.

"Luulin että asia on loppuunkäsitelty. En halua olla seurassasi enää." sopersin jotain selityksenpoikasta, mutten taatusti kuullostanut vakuuttavalta.

"Katso nyt minuun, en halua puhua selällesi."

Sims2EP82010-06-2513-31-21-09.png

Tottelin häntä taas robottimaisesti, ja kohtasin yllätyksekseni tyynen rauhallisen Mattin, jonka olemuksesta ei näkynyt merkkiäkään äsköisestä välikohtauksesta.

"Olen pahoillani, jos olen satuttanut tunteitasi jollain tapaa." hän sanoi, ja porasi katseensa minun silmiini. "Kyse ei ole siitä ettenkö.."

Sims2EP82010-06-2513-31-45-72.png

Mattin lause keskeytyi takaamme kuuluvan tappelun äänten vuoksi. Olin tunnistavinani toisen heistä äänestä, ja käännähdin ympäri. Rachaelhan se siellä, kaiken lisäksi ympäripäissään. Hän huojui puolelta toiselle jopa seistessään aivan paikallaan. Lisäksi hän oli lyöttäytynyt aivan väärään seuraan.

Sims2EP82010-06-2513-33-07-82.png

"Kun sanon ei, niin se on ei." Rachael kuului sanovan kanssaan olevalle miehelle. "Vietän tänää vapaailtaa, enkä ota sillon asiakkaita."

"No mutta beibe, yks pieni tuokio siinä vain menee. Ja mä maksan sulle vaikka tuplasti."

"Usko jo, mua ei kiinnosta."

Sims2EP82010-06-2513-35-03-52.png

Jostain syystä sain päähäni, että Rachael ei selviäisi tästä tilanteesta yksin. Jalkani alkoivat kävellä heidän suuntaansa kuin itsestään, ja pidin tarkasti silmällä, ettei mies kävisi käsiksi tyttöön.

Sims2EP82010-06-2513-35-28-69.png

"Minne sinä menet? Shaun?" Matt katsoi ihmeissään puuhiani, ja jäi seisomaan parkkipaikan laidalle. "Et kai sinä aio puuttua tuohon? Tunnetko edes tuota tyttöä?"

"Tunnen." vastasin hiljaisella, etäisellä äänellä. "Hän on työkaverini."

Riita alkoi äityä pahaksi, mies ei ilmiselvästi tahtonut luovuttaa helpolla.

Sims2EP82010-06-2513-35-39-09.png

"Häivy jo siitä! En todellakaa aio koskea sunkaltasees niljakkeeseen. Mielummin suutelen vaikka mätää kalaa."

"Hei neitiseni, ei sulla ole varaa nirsoilla tolla lailla. Jos et sä anna, niin mä otan vaikka väkisin."

"Pidä inhat sormes kurissa."

Sims2EP82010-06-2513-37-15-46.png picture by liddddna

"Kuules pikku-huora. Turha alkaa uhittelemaan, tai mä haen pari kaveriani avuksi. Katotaan sitten miten suu pannaan. No, suostutko lähtemään hyvällä vai pahalla?"

Mies alkoi silminnähden hermostua, ja koitti tarttua Rachaelia kädestä, mutta tämä sylkäisi häntä kasvoille.

"Sanoin että pidä näppis kurissa tai.."

"Tai mitä? Turha alkaa uhittelemaan kun oot ihan yksin."

Sims2EP82010-06-2513-37-37-21.png

"Kuka sanoi että hän olisi yksin?" sihisin hampaideni välistä, ja ihoni meni kananlihalle silkasta inhosta tuota miestä kohtaan. Hän selvästi yllättyi, sen näki äkisti jännittyneistä olkapäistä, ja siitä kuinka hän säpsähti kuullessaan ääneni.

Sims2EP82010-06-2513-38-31-18.png

"Shaun, ihanaa nähdä sua!" Rachaelin helpottunut ääni rauhoitti mieltäni kummasti. Hymyilin hänelle nopeasti, ja katsahdin sitten taas tuimasti häntä ahdistellutta miestä, joka ilmi selvästi yritti luikkia karkuun.

Sims2EP82010-06-2513-39-13-51.png

"Mä tästä sitten menenkin.." hän mutisi itsekseen ja vilkuili olkansa ylin minun suuntaani. En kuitenkaan aikonut päästää häntä niin helpolla, ties vaikka joku toinen tytöistä joutuisi vielä tänään hänen näppeihinsä.

"Seis siihen paikkaan." komensin, ja mies jäykistyi. "Tämä ei ollut vielä tässä."

Minua huvitti osaksi siksi, että olimme itse olleet Mattin kanssa hetki sitten vastaavanlaisessa tilanteessa, tosin Matt tuskin hautoi mielessään ajatusta lyödä minua. Ainakin toivoin ettei ollut.

Sims2EP82010-06-2513-39-57-46.png

"Sori oikeesti, en tiennyt että se on sun tyttös..en mä pahalla." mies selitteli ja yritti selvästi päästä pakoon tilanteesta, jonka itse oli alun perin aiheuttanut.

"Sun ei kannata tolla naamalla uhitella kenellekkään, varsinkaan kauniille tytöille." murisin hampaideni välistä ja astuin uhkaavasti askel kerrallaan lähemmäs miestä.

Sims2EP82010-06-2513-40-47-26.png

Rachael katsoi vierestä ilmeisen hyvillään, kun tartui miehen paidan kauluksiin kiinni ja ärähdin hänelle vihaisena: "Jos mä joskus vielä, ihan missä tahansa, ihan kenen kanssa tahansa, näen sut niin mä lupaan, että sä heräät seuraavana päivänä teholta, ja toivot että oisit mielummin kuollu. Onko selvä?"

Mies nyökytteli pelästyneenä päätään vinhaan tahtiin.

Sims2EP82010-06-2513-41-10-38.png

"Lyö sitä, lyö sitä!" Päihtynyt Rachael yllytti vieressäni, mutta päästin vain irti miehen kauluksista ja työnsin häntä kauemmas.

"Muista." totesin vielä varoittavasti, ja uskoin että mies otti siitä opikseen. Tunsin Mattin tarkkailevan katseen selässäni. Siksi en oikeastaan mennyt uhkailussani pidemmälle. En halunnut näyttäytyä sellaisena hänen silmiensä edessä.

Sims2EP82010-06-2513-41-29-40.png

Sims2EP82010-06-2513-41-50-69.png

"Joo, mä uskon sua. Sori vielä." mies pyysi anteeksi lopuksi ja luikki sitten takavasemmalle pakoon. Ilmeeni oli ilmeisesti tarpeeksi pelottava hänelle.

Sims2EP82010-06-2513-43-53-11.png

"Juokse vaan kotiin äidin luo, pupu-poika!" Rachael uskalsi nyt heittää vielä miehen perään, kun tämä viisti kovaa vauhtia kadunvartta pois paikalta. Yritin rauhoitella itseäni hengittämällä syvään.

Sims2EP82010-06-2513-44-49-58.png

"Aika vakuuttava esitys." Rachael kääntyi puoleeni ja oli silminnähden otettu. "En tiiä mitä oisin tehny jos et olis tullu paikalle."

Uskalsin jo hymyillä hieman. "Varmaan saman kuin minä, toi jätkähän oli täynnä vaan suuria puheita, mutta oikeesti ihan hirvee raukkis."

Rachael nyökkäsi myöntävästi. Ilmeisesti hän oli samaa mieltä. "Mut...mitä sä täällä teet? Vai ootsä seurannu mua koko illan?" Huomasin pienen toivonkipinän Rachaelin silmissä, ja hymähdin ääneti sille. Ennen kuin ehdin vastata mitään, takaani kuului Mattin ääni.

Sims2EP82010-06-2513-45-57-37.png

"Shaun. Tarvitseeko ystäväsi kyytiä kotiin?"

Rachael katsahti puolestani Mattiin, ja henkäisi sitten kateellisena: "Vau. Onko toi sun asiakkaas? Et tahtois jakaa sitä mun kanssa?"

Naurahdin, mutta samalla ajattelin mielessäni, etten ikinä jakaisi Mattia kenenkään kanssa. Hän oli minun. Siis...hän oli minun asiakkaani.

"Tuletko kyytiin?" kysäisin Rachaelilta, joka stumppasi tupakkansa asfalttiin niin että siihen jäi musta jälki. Olin näkevinäni hänen nyökkäävän.

 

 

OOOO

 

 

Sims2EP82010-06-2514-51-19-65.png

Rachael oli jo niin huonossa kunnossa päästessämme kotipihalle, ettei hän yksinkertaisesti pystynyt kävelemään. Kannoin hänet käsissäni heidän kuistillensa, ja olin juuri laskemassa häntä alas, kun hän totesi huolettomaan ääneen:

Sims2EP82010-06-2514-51-36-08.png picture by liddddna

"Olet niin kultainen. Taidan olla rakastunut sinuun, Shaun." Oletin sen olevan vain alkoholin vaikutuksesta johtuva heitto, ja siksi vastasin hänelle hymyillen:

"Niin minäkin sinua, olet minulle kuin pikkusisko."

Laskin hänet varovasti alas sylistäni, ja katsoin pysyisikö hän omilla jaloillaan.

Sims2EP82010-06-2514-54-41-34.png

"Älä pelleile kanssani, olen aivan tosissani." Rachael intti ja levitti kätensä kaulani ympärille. "Olen rakastanut sinua siitä asti, kun näimme ensimmäisen kerran."

Tunsin oloni äkisti levottomaksi, en osannut vastata Rachaelin tunnustukseen mitään. En tuntenut samoin häntä kohtaan. Irroitin hänen kätensä hellästi ympäriltäni, ja kehotin häntä menemään nukkumaan.

"Parasta että menet selvittämään ajatuksesi untenmailla."

Sims2EP82010-06-2514-55-20-42.png

"Tuletko antamaan hyvänyönsuukon." Rachael yritti vielä heittää puoliksi vitsinä, mutta pudistin päätäni ja sipaisin kädelläni hänen poskeaan.

"Parempi että nukut tämän yön yksin. Jutellaan asiasta myöhemmin lisää, okei?" Oikeasti toivoin hänen olevan niin päissään, ettei hän muistaisi mitään seuraavana aamuna. Jos niin ei olisi....no, ajattelisin sitä sitten myöhemmin.

Rachael huomasi, ettei hänen iskuyrityksiään otettu todesta, joten hän käveli epävakaasti huojuen ovensa eteen ja avasi sen avaimellaan. Katsoin vielä huolestuneena hänen askellustaan, mutta tyttö näytti suoriutuvan huoneeseensa aivan omin avuin.

Sims2EP82010-06-2514-58-32-00.png

"Kiitos että kyyditsit hänet kotiin. En voi kuvitellakaan mistä hän olisi herännyt tuossa kunnossa, jos emme olisi löytäneet häntä." Matt oli ilmeetön, kun kävelin hänen luoksensa.

"Hän näytti olevan kovin kiintynyt sinuun." hän näytti pohtivan ankarasti, ja katsoi vielä Rachaelin perään kun tämä sulki oven. "Onko teidän välillänne jotain?"

"Ei ole, eikä tule." totesin ykskantaan. "Rachael on vain ystävä."

"Antaisit tytölle tilaisuuden, hän näytti olevan täysin vilpitön tunnutaessaan rakkauttaan." Matt yritti selvästi parittaa minua yhteen Rachaelin kanssa, ja pinnani paloivat totaallisesti.

Sims2EP82010-06-2515-01-10-59.png

"Kuules, kyllä minä tiedän kenet haluan ja kenet en. En tarvitse siihen sinun neuvojasi, onko selvä?" kimpaannuin ja aloin huutaa taas Mattille. En vain voinut sille mitään, olin kuin tulivuori joka purkautuu. Sitä ei pystynyt pysäyttämään.

"Ajattelin vain sinun parastasi. Ei ole hyväksi olla...tuollainen koko elämänsä kokematta aitoja tunteita." Matt vuorostaan paasasi, aivan kuin olisi huolissaan minun henkisestä tasapainostani. Totta helvetissä osasin tuntea, juuri nyttenkin tunsin suunnatonta suuttumusta häntä kohtaan.

Sims2EP82010-06-2515-02-08-44.png

"Tajuatko ollenkaan..." nielin loput lauseestani, ja harkitsi olisiko nyt oikea aika sanoa se suoraan. "Tajuatko ollenkaan miten tuollainen puhe loukkaa? Oletko oikeasti noin sokea, vai etkö vain tahdo huomata mitä tunnen sinua kohtaan." tunsin ääneni tukahtuvan kun pääsin loppuun. Halusin vain lysähtää siihen maahan, itkeä ja hakata nyrkkiä nurmikkoon. Mutta pidin itseni kasassa. Matt ei vastannut mitään. Olimme molemmat hiljaa, ja minä hengitin raskaasti yrittäessäni rauhoittua. En voinut katsoa häntä silmiin, ettei pala kurkussani taas tukehduttaisi minua.

Sims2EP82010-06-2515-03-25-31.png

Juuri kun ajattelin hänen kääntyvän lähteäkseen, hän nostikin toisen kätensä ja viittoi minua seuraamaan. "Tule mukaani." hän sanoi miltein kuiskaten, ei katsonut silmiin, ei hymyillyt. Seurasin häntä vaitonaisena autolle, ja kuulin kuinka hän käänsi avainta käynnistääseen moottorin.

Auton valot syttyivät, ja liu'uimme hiljalleen pois pihaltani. Katsoin kuinka asuntomme ikkunasta kajasti heikko valo, ja sitten koko näkymä katosi kääntyessämme kulman taakse. Suljin silmäni ja kuuntelin kuinka sydämeni hakkasi.

 

 

OOOO

 

 

Sims2EP82010-06-2515-17-27-47.png

Avasin silmäni vasta, kun olimme pysähtyneet. Ihmeekseni näin edessämme sen saman pikaruokaravintolan ikkunat, jossa olimme aikaisemmin illalla syöneet. Auton kojelaudan kello näytti 02:46, enkä tuntenut olevani lainkaan väsynyt.

Sims2EP82010-06-2515-18-02-36.png

Matt irroitti otteensa ratista, ja käännyin hänen puoleensa kuin odottaen, että hän sanoisi jotain. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hän hapuili vasemmalla kädellään ovenkahvaa, ja avasi sen vilkaisemattakaan suuntaani.

Mietin, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Sims2EP82010-06-2515-19-22-91.png

Tein samoin kuin hän, ja hyppäsin ulos autosta. Sisällä ravintolassa ei näyttänyt olevan enää ketään, joten tuskin olimme matkalla sinne. Mittailin katseellani ympärillä olevia kauppoja ja kapakoita, enkä nähnyt missään minkäänlaista liikettä. Kaupunki nukkui.

Matt käveli ohitseni oville, jotka johtivat jonkinlaiseen odotustilaan. Veikkasin, että hän tarkoitti minun seuraavan itseään, vaikkei tehnyt sitä mitenkään sanallisesti tai elkeellisesti selväksi.

Sims2EP82010-06-2515-22-46-04.png

Räpyttelin aluksi silmiäni, kun pääsimme sisälle aulaan. Kirkkaat loisteputkilamput olivat hieman häiritsevät pimeän parkkipaikan jälkeen. Aulassa haisi pinttynyt tupakansavu, ja olut, ja sen huonekalut olivat likaisia ja kuluneita. Kaikki se oli todella kaukana loistohotellin aulasta.

Sims2EP82010-06-2515-23-10-11.png

"Iltaa." Tiskin takana istuva mies totesi meille molemmille, ja katsoi vuoroin minua, vuoroin Mattia. Olin varma, että hän oli nähnyt meidät yhdessä aikaisemmin samana päivänä, mutten välittänyt siitä.

Sims2EP82010-06-2515-24-10-09.png

"Varaisin kahden hengen huoneen täksi yöksi." Matt sanoi itsevarmalla äänellä, ja vatsaani kouraisi ikävästi: HUONEEN? Yritin tavoitella hänen katsettaan, mutta en onnistunut siitä. Jähmetyin paikoilleni seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Sims2EP82010-06-2515-26-31-39.png

"Hienoa. Meillä onkin vielä muutama huone vapaana. Hmm...saanen tiedustella minkä ikäinen..mm..poikanne on. Meiltä saavat alle 16-vuotiaat ilmaisen aamiaisen."

Miehen katse nauliutui minuun, ja tunsin oloni entistä epämukavammaksi. Vaikka olin ollut monta kertaa hotelleissa asiakkaiden kanssa, en kertakaan aikaisemmin tuntenut oloani näin vaivautuneeksi. Suorastaan häpesin itseäni seisoessani siinä Mattin vierellä pyytäen samaa huonetta hänen kanssaan.

Sims2EP82010-06-2515-26-56-63.png

"Hän on 18." Matt vastasi lyhyesti ja ilmeettömästi. "Eikä hän ole minun poikani." Lisäys sai minut entistä enemmän hämilleni, tämä ei todellakaan ollut Mattin tapaista.

Vastaanottovirkailija kakoi hetken kurkkuaan, ja levitti sitten kasvoilleen niin leveän hymyn, että se muistutti jo lähes irvistystä.

Sims2EP82010-06-2515-30-05-64.png

"Ah...aivan." hän haki sanoja eikä enää kehdannut tuijottaa Mattia suoraan silmiin. "Minun erehdykseni, anteeksi kovasti."

Sims2EP82010-06-2515-31-00-25.png

Näpräsin hermostuneesti olkapäätäni, kun Matt kirjautui sisään, maksoi huoneen, ja sai virkailijalta avaimen. Levottomuus oli vallannut jo koko kehoni. Matt kiitti hiljaa avaimista, jotka hän puristi tiukkaan nyrkkiinsä kääntyen sitten ovelle päin.

Sims2EP82010-06-2515-32-23-74.png

Tällä kertaa hän vilkaisi minua, aivan murto-osasekunnin ajan. Ehdin nähdä kuitenkin hänen katseestaan, että minun oli aika taas seurata. Virkailija kääntyi meistä poispäin ja avasi radion. Kuulin kuinka selostaja kävi läpi seuraavan viikon säätä, ennen kuin metallinen lasiovi sulkeutui takanani kiinni.

Sims2EP82010-06-2515-36-01-84.png

Ulkona oli jo viileä, ja kuulin lokkien kinastelevan ruoantähteistä läheisen roskiskatoksen alla. Matt harppoi toiseen kerrokseen vieviä portaita kovaa vauhtia, eikä selvästi aikonut odottaa minun pysyvän hänen perässään. En pitänyt tästä tilanteesta alkuunkaan, mutten osannut paetakkaan sitä. Olin samalla kertaa utelias ja pelokas näkemään, mitä huoneeseen saapuessamme tapahtuisi.

Sims2EP82010-06-2515-37-35-91.png

Matt meni edeltä, ja sytytti seinässä olevan ulkovalon. Kuljetin kättäni ruosteisella metallikaiteella kävellessäni pitkin tasannetta, jonka varrella kaikki huoneet olivat. Näin verhojen välistä jonkun katsovan telkkari kaljapullo kädessään pimeässä, ja joku toinen saapui juuri suihkusta pyyhe päällään. Käteni kosketti kaiteelle tipahtanutta linnunkakkaa, ja vedin sen inhosta nyrpistellen äkkiä pois. Huoneemme läheni lähenemistään, ja mitä lähemmäksi sitä pääsin, sitä enemmän hermoilin.

Sims2EP82010-06-2515-39-23-56.png

Sims2EP82010-06-2515-39-50-71.png

Katselin ovelle päästyäni sisälle huoneeseen. Se oli yhtä synkeä kuin koko muukin motelli. Tapetit olivat iän tummentamat ja kuluneet, kaikkialla näkyi käytön jälkiä, sänky oli peitetty nuhjuisella peitteellä. Istahdin sängylle luullessani Mattin mennen vessaan, mutta pelästyinkin hänen istuessaan oven takana olevassa tuolissa.

Sims2EP82010-06-2516-45-55-51.png

"Voitko nyt vihdoin selittää, mitä oikein aiot?" Kysyin häneltä ja laitoin käteni puuskaan. Matt vieritti sormeaan nahkasohvan rikkonaista pintaa pitkin, ja kääntyi sitten äkisti katsomaan minua. Ennen kuin ehdin edes hengittää kerran, hän oli noussut paikaltaan ja painanut minut kehonsa ja patjan väliin puristuksiin.

Sims2EP82010-06-2517-00-56-86.png

"Tätäkö sinä haluat Shaun?" hän kysyi matalalla äänellä. Hengitin katkonaisesti, olin lamaantunut hänen käytöksestään.

Sims2EP82010-06-2517-01-15-83.png

"Tätäkö sinä haluat?" hän toisti kun ei ollut saanut vastausta. "Että otan sinut, käytän sinua kun haluan ja maksan siitä, jättäen sinut odottamaan koska seuraavan kerran palaan? Sitäkö sinä tosiaan vain haluat? Että olen samanlainen, tunteeton asiakas kun kaikki muutkin. Etten halua sinulta mitään enempää kuin tätä, en ole kiinnostunut mistään muusta sinussa."

Sims2EP82010-06-2517-01-57-73.png

"En..." henkäisin nopeasti ennen kuin vedin taas ilmaa keuhkoihini. Päässäni jyskytti kun veri kohisi sinne kovaa vauhtia, en pystynyt ajattelemaan selkeästi. "En halua sitä, haluan jotain enemmän."

Sims2EP82010-06-2517-10-51-57.png

"Haluan tätä" vapautin itseni nopeasti hänen otteestaan ja hapuilin kädelläni hänen niskaansa. Matt yritti laittaa vastaan, mutta sain vedettyäni hänen päätään hiljalleen kohti omia kasvojani. Hän tarttui jalkaani ja kietoi sen itsensä ympärille painautuen lähemmäs. "Shaun, minä..." hän kuiskasi ollessaan kymmenisen sentin päässä kasvoistani. Sitten, aivan yllättäen hän jähmettyi ja työnsi minut pois luotaan pompaten pois sängystä.

Olin aivan pökerryksissä, kun kampesin takaisin istumaan sängyn reunalle.

Sims2EP82010-06-2517-17-13-53.png

"Matt...teinkö jotain väärin?" kysyin arasti katsellessani hänen lyyhistyneen lattialle. Kelasin nopeasti tapahtumia taaksepäin, ja yritin miettiä olinko tehnyt jotain.

"Ei...ei se ole sitä." hänen ääntänsä tuskin kuului. "Minä vaan en..en pysty siihen."

Sims2EP82010-06-2517-18-03-42.png

"En pysty ajattelemaan sinua kenenkään muun kanssa, tajuatko? Haluan että kuulut vain minulle. Kaikki tämä..nämä tunteet...ne ovat jotain mitä en ole koskaan kokenut. Tajuatko Shaun, rakastan sinua, enkä halua satuttaa itseäni siksi että sinä olet kanssani vain....vain rahasta."

Olin järkyttynyt. Totaalisen järkyttynyt.

Sims2EP82010-06-2517-18-22-94.png

"Haluaisin niin kovasti koskettaa sinua, ettet tiedäkään. Mutta jos kosken, satutan vain itseäni." Matt jatkoi istuen paikallaan kuin patsas, katse painettuna puiseen lattiaan. "Siksi pyydänkin sinulta....että....kertoisit minulle mitä ajattelet. Haluan olla vain sinun kanssasi, en ryhtyä yhdeksi asiakkaistasi. Jos sinä et kykene olemaan vain minun niin." hän nielaisi. "Sitten on parempi, ettemme enää tapaa."

Sims2EP82010-06-2517-22-05-71.png

Aamuaurinko pilkisti verhojen takaa, kun nousin paikaltani ja kävelin hänen eteensä. En osannut sanoa mitään hänelle, joten totesin, että tarvitsen aikaa harkitsemiseen. Oikeasti sisäinen ääneni huusi sisälläni tuntevansa samoin, mutten halunnut tunnustaa sitä vielä. En, ennen kuin olin harkinnut sen seurauksia tarkemmin.

"Lupaan kertoa sinulle huomenna." vastasin ja aioin koskettaa hänen kullanruskeaa tukkaansa, mutta peräännyin viime hetkellä. Matt näytti niin hauraalta istuessaan siinä, että kosketukseni olisi saattanut murentaa hänet miljooniksi pieniksi palasiksi.

Sims2EP82010-06-2517-22-36-28.png

Katsoin itseäni seinässä killuvasta peilistä, enkä tiennyt kuka sieltä katsoi minua takaisin. Poika, joka oli eksyksissä, vai poika, joka oli löytämässä päämääränsä? Avasin huoneen oven, ja se aukesi narahdellen vanhuuttaan.

Sims2EP82010-06-2517-23-34-76.png

Ulkona oli edelleen viileää, ja lokit kirkuivat edelleen roskiskatoksessa. Maailma ympärilläni oli pysynyt samanlaisena, mutta minun sisäinen maailmani oli täysin sekaisin.

 

 

OOOO

 

 

Sims2EP82010-06-2517-37-51-39.png

Kitty istui sohvalla kasvot peitettynä kädellään, kun astuin ovesta sisään. Ihmettelin mitä hän teki siihen aikaan hereillä, kello nimittäin oli jo lähemmäs aamu viittä. Aivan kuin hän olisi odottanut varta vasten minun saapuvan kotiin.

Sims2EP82010-06-2517-39-35-74.png

"Onko kaikki kunnossa?" kysyin ohimennen, aikeenani suunnata suihkun kautta sänkyyn. "Onko pääsi kipeä?"

Silloin kuulin hänen niiskaisevan äänekkäästi.

Sims2EP82010-06-2517-39-58-33.png

"Nyt ei todellakaan naurata, Shaun." hän otti kätensä kasvojensa edestä ja näin kyyneleet jotka valuivat hänen silmistään. "Tämä ei ole mikään naurun asia."

En ollut mikään hyvä lohduttaja, varsinkaan jos kyseessä olivat miesongelmat, mutta istuuduin Kittyn vierelle ja otin hänet syliini.

Sims2EP82010-06-2517-48-26-83.png

"Älä itke, kaikki varmasti järjestyy vielä." yritin sepittää niitä tavanomaisia lauseita joita olin kuullut naisten sanovan toisilleen. "Kyllä te saatte Rogerin kanssa asiat hoidettua, olen varma siitä."

Kittyn nyyhkytys lakkasi, ja hän käänsi päänsä minun puoleeni.

Sims2EP82010-06-2517-49-41-16.png

"Shaun, kyse ei ole Rogerista, vaan ihan vain minusta. Minä olen raskaana."

 

 

3. osan loppu.